Röstit bataatista, hapankaalista ja juustosta

Röstit bataatista, hapankaalista ja juustosta

Helsingin Sanomien torstain ruokaliitteessä oli jokin aika sitten erilaisia hapankaalista valmistettuja ruokia. Kaikki vaikuttivat herkullisilta, mutta ensimmäiseksi päätimme kokeilla hapankaali-bataattiröstiä, koska pidämme sekä bataatista että hapankaalista varsin paljon. jatka lukemista

Gluteeniton pizza: pohja ja tomaattikastike & erilaisia täytteitä

Gluteeniton pizza: pohja ja tomaattikastike & erilaisia täytteitä

Niin kuin muissakin leivonnaisissa, saattaavat gluteenittomat jauhot – tai oikeastaan niiden leipominen sopivaan muotoon – tuottaa aluksi vaikeuksia pizzapohjankin tekemisessä.  Tämän taikinan onnistumisen juju on se, että lopuksi sekaan on lurautettu riittävästi öljyä, jotta taikinan pystyy pellille ohueksi muotoilemaan. Öljyisyys ei lopputuloksessa maistu eikä tunnu. Toistaiseksi olen taputellut taikinan pellille riittävän ohueksi, mutta oletettavasti sen pystyisi myös kaulitsemaan. Täytyy seuraavalla kerralla kokeilla. jatka lukemista

Broilerinfileitä, fenkolia ja kesäkurpitsaa

Broilerinfileitä, fenkolia ja kesäkurpitsaa

Kun talon isännän lähettää kauppaan ihan omine nokkinensa ja kun ei olla kauppalistaa laadittaessa saatu mieleemme mitään erityistoivetta tulevien päivien ruuista vaan sovittu, että ottaa vaan mitä nyt sattuu olemaan tarjolla tai tarjouksessa, niin ostoskori on sisältänyt siskonmakkaroiden, lenkkimakkaran  ja jauhelihan lisäksi ihan takuuvarmasti kanan rintapaloja tai kanafileitä. jatka lukemista

Gluteenittomat suklaa-ananasmuffinsit

Gluteenittomat suklaa-ananasmuffinsit

Aina silloin tällöin – tai oikeastaan melko useinkin – tapahtuu, että saan keskellä yötä jonkin kummallisen ja käsittämättömän inspiraation ryhtyä leipomaan. Valmiita tuotoksia sitten odotellaan puolenyön tietämissä. Vaan mikäpä siinä, jos muutenkin kuuluu yökyöpeleiden heimoon. jatka lukemista

Valkosipuliset porsaanfileet ja kukkakaalisose

Valkosipuliset porsaanfileet ja kukkakaalisose

Tämä on tällainen ihan tuikitavallinen porsaanlihasta tehty perheateria, ei tästä oikeastaan mitään sen kummempaa osaa eikä tarvitse kirjoittaa. Valkosipulia on käytetty reippaasti ja tavallisesta poiketen  tällä kertaa ei muita yrttejä ole laitettu sekaan. Toki jokainen saa varioida ihan omien mielitekojensa mukaan. jatka lukemista