Basilikapesto

Basilikapesto

Pestoa toki saa kaupasta valmiina, mutta joskus on kiva ihan itse kokeilla sen tekemistä. No, ensimmäinen itsetehty pesto oli niin kitkerää, että koko ruoka-annokseni lensi sen myötä roskikseen. Kitkeryys (kuten olen useissa salaateissa huomannut) johtui oliiviöljystä – kun sen vaihtoi tavalliseen ruokaöljyyn, niin jopas tulikin hyvää. jatka lukemista

Valkosipuliset uunilohkoperunat

Valkosipuliset uunilohkoperunat

Nopea ja yksinkertainen tapa valmistaa lisukeperunat. Voit valmistaa lohkoperunat joko valkosipulin kera tai ilman sitä. Jos ruoka on jo muuten kovasti maustettua tai jos aterian muissa osissa on paljon valkosipulia, niin melkein mukavammalta nämä maistuvat ilman – makuasia tämäkin. jatka lukemista

Pinaatilla ja kurkumalla maustettu risotto

Pinaatilla ja kurkumalla maustettu risotto

Lähes kaikki arborioriisistä valmistamani risotot tehdään samalla tavalla, siihen lisätyillä aineksilla ja mausteilla sitten saadaan paljon erilaisia makuja – toistaiseksi vain tomaattirisotto on hieman erilainen. Vaikka valmistusohje on siis samanlainen kaikissa, olen siitä huolimatta kirjannut sen kunkin risoton kohdalle erikseen – näin ei tarvitse turhaan lähteä sivuja selailemaan. jatka lukemista